Kalle Tikka rassipoikana naulapajassa

Möhkön Kaisan markkinakuva

Kirje Möhköltä v. 1882. Osa 1. Salomatka Ilomantsista Möhkön ruukille

Kirje Möhköltä v. 1882. Osa 2. Möhkön tomina

Kirje Möhköltä v. 1882. Osa 3. Siveelliset olot Möhkön ruukilla

Raittiusseura Tuki vietti juhlailtaman v. 1889

Jouduin usein työssäni tekemisiin tehtaalle kuljetettavan raaka-aineen kanssa. Kuljetin sekä järvimalmia että siitä jalostettua takkirautaa eli sukunaa - niinkuin sitä Möhköllä siihen aikaan nimitettiin. Enoni Aksel Piitulainen oli vanhimpia möhköläisiä. Hän oli ns. "purlakka", jolla ei ollut maanviljelystä. Oli pieni mökki Mustalla korvella, ja toimeentulona satunnaiset tehtaan malmi- ja sukunarahdit. Siksi jouduin hänen luokseen tultuani olemaan aluksi hänen hevospoikanaan. Tuttavat ovat malminajotiet: Sysmä - Iljala - Vuottoniemi ym. Tutut ovat myöskin Möhkön senaikaiset rakennukset. Jos arkipäivät menivät malminajossa, oli pyhät sitten kulutettava piilosilla oloon tehtaan monissa varastosuojissa eli "saraissa". Siksi näiden sijainnin muistaisin vaikka millä hetkellä piirtää, ne ovat kaiken muun ohella jääneet niin elävästi mieleeni.  

Etenkin Möhkö-laivan mukana malmilotjissa matkaaminen Karaliin ja Kuolismaahan oli elämys, jonka muistaa lopun ikänsä. Syksyllä taas malmilotjien katoksen alle talviteloilleen nosto oli jännittävää katseltavaa - samoin Möhkö-laivan pukeille jättö. Kun tominasta (masuunista) laskettiin sulaa rautaa, joka valui hehkuvana muotteihin, oli siinä ympärillä poikia "kihisemässä". Siinä koetettiin kuka uskaltaa mennä lähimmäksi punaista, sulaa rautaa. Kun muotteihin laskettu rauta oli jäähtynyt, nostettiin valurauta pinoihin kuljetusta odottelemaan. Takkirauta vietiin Värtsilään, ja silläkin reissulla jouduin olemaan mukana. Mennessä vietiin tuota "sukunaa", ja tullessa otettiin kuormaksi joko kalkkikiveä tai tehtaalle tuotavia muita tavaroita. Näiltä rahti-reissuilta on jäänyt paljon muistojen kätköihin, sillä olinhan silloin vielä ikäni puolesta lapsi - ja kuitenkin täytyi olla - aikamies.

Malmilauttoja hinaava lotja Möhkön ruukilla

Eräs hauskimmista jutuista tulee tässä päällimmäiseksi. Tehtaan lopettaminen oli jo tulossa, kun tehtaan vanha Poju-ruuna oli määrätty lopetettavaksi. Isännöitsijä Akseli Saloheimo oli syöttänyt tätä hevosta sitä varten, että kokeiltaisiin, millaista paistia saisi hevosenlihasta. Ja niin hevonen teurastettiin ja paisti valmistettiin. Eräänä päivänä, kun Ruukin puoti aukaistiin, näki Saloheimo puodin rappusilla seisomassa Kostalaksi sanotun meläselkäläisen räätälin. Saloheimo otti astiaan Poju-paistia, vei sen Kostalle maistiaisiksi ja kysyi: "Onko hyvää?" Se oli hyvin  laitettua ja maukasta syötäväksi. Kosta kysyi: 'A 'minpä lihua tää muga on? Da! ylen hyviä tää on!" Siihen Saloheimo vastasi totuudenmukaisesti sen olevan Poju-ruunan lihasta valmistettua paistia. Ei siinä muuta tarvinnut, sillä hevosen lihaa pidettiin siihen aikaan Ilomantsissa mahdottomana syötäväksi. Niin Kosta loihe lausumaan: "Tule sie meille, niin - kele - mie siulle k ä r r p ä n syödän!"

Lähde: Pogostan Pakinat 1/1965

Poika-Kalle alkoi hänkin varttua pojaksi, josta näytti jo heti alkuun tulevan paljon isäänsä pitempi. Kun mies alkoi päästä kynnyksen yli, oli isän ja äidin huolena, miten saada poika ansaitsemaan vähän lisää suuren perheen elantoon. Naulapaja vanhan Tominan varjossa oli paikka, jossa sen aikaiset pikkupojat voisivat ansaita hyvin naulanlyöjien apulaisina. Sinne "rassipojaksi" johtivat eräänä päivänä myöskin Kallen askeleet.

Naulaseppä Salomon Saviranta pajassa

Naulapajalla yksi työmies kuumensi kolmen metrin pituiset rautatangot ahjossa koneellisen lietson puhaltaessa, rassipoika vei rautatangon mestarille ja latoi valmiit naulat työpöytien reikiin, joita oli tuhat pöydässään. Parhaimpina päivinä saattoi yksi mestari lyödä jopa kuusituhatta naulaa. Kyllä siinä on saanut näpit pyöriä vikkelästi. Toisinaan oli ylimääräisiä kiireitä. Silloin tehtiin töitä kahdessa 12 tunnin vuorossa. Tällaiseen aikaan oli Kalle tapansa mukaan mennyt rassipojaksi yövuoroon. Yövuoro on kasvuiässä olevalle sentään liikaa. Kalle nukahtaa ahjon viereen ja hänen vaatteensa syttyvät ahjon ahnaista liekeistä. Poika ei uskalla huutaa apua siksi, että hänen torkkumisensa huomattaisiin ja kenties saisi eron työstä. Ulkona riepoittelee navakka tuuli pojan palavia vaatteita ja viimein rientävät aikuiset apuun. Seuraukset olivat surkeat: hartiat ja toinen kylki paloivat lihashaavoille saakka. Lääkäri Onni Lackström sai hoitaa kauan ennen kuin terve iho viimein peitti koko pojan

Lähde: Pogostan Pakinat 4/1959 ja 2/1960.

Lähde: Pogostan Pakinat 2/ 1954

Alkuun

Aluksi näyttävät seudut asutuilta ja muutamia virstoja ajettuamme tulemme pieneen kylään, nimeltä Kuuksenvaara, mutta sitten alkaa maa, salomaa semmoinen, jota sinä tuolla kauniissa ja asutussa Hämeessä varmaankaan et ole tottunut kulkemaan. Yksimuotoista petäjäkangasta vaan yhtenään, siellä täällä joku pikkuinen metsälampi tahi jonkun suuremman järven lahdelma, tienvarrella joku yksinäinen talo, siinä kaikki mitä silmä tällä matkalla kohtaa.

Ratas vierii, matka joutuu, mutta Möhköä, tuota salaperäistä Möhköä ei vieläkään näy ei kuulu. Sinä jo alat tulla levottomaksi ja kysyt: Kuinka pitkä tämä väli oikeastaan onkaan? Ja sinulle vastaan: ei tämä ole niin pitkän pitkä, ompahan vain 20 virstaa, vaan matka muutoin tuntuu aina pitemmältä ensikertaa kulkiessa. Minä olen varma siitä, ettei tämä selitys sinua ensinkään lohduta, sinua, joka aina olet tottunut lyhyitä taipaleita matkustamaan ja pitemmillä reitillä käyttänyt rautateitä ynnä muita suuren maailman mukavia lentoneuvoja, joiksi niitä ehdottomasti täytyy nimittää. Mutta istuhan vaan siivolla rattaillasi ja tyydy kohtaloosi, muutoin joudut "huonolle tuulelle", joka ei ensinkään ole edullista näin matkan alussa varsinkaan.

Niin, jo on kaksi tuntia ajettu, sattui näet huononlainen kyytihevonen meille - mutta tpruu! järveenhän sinä minut viet, päistikkaa järveen! Älä aja! - Minua ei ensinkään kummastuta sinun hätäsi, sillä maantie todellakin menee niin kohti järveä, että ensikertaa kulkiessa luulisi todellakin päin päätimystä järveen syöstyvän. Kuitenkin yht'äkkiä kääntyy tie vasempaan pitkin mäen rinnettä, niin kaitaa ja kaitevaa, että peloittaa sittenkin vaan syvyyteen syöksyvämme. Me pääsemme kuitenkin onnellisesti tuosta "scarybdista", vaan - voi kauhistusta; "Schyllaanhan" me syöksymme kumminkin! huudahdat sinä; ja totta puhuen asia vähän arveluttaakin, sillä nyt on tultu tuolle kuuluisalle Oinassalmen sillalle, joka ensikertaa kulkevasta todellakin näyttää pelottavalta. Vaan kuitenkaan ei tässä ole mitään hätää, eikä minun tietääkseni vielä kukaan ole siihen hukkunut; kuitenkin on hyvä olla varoillaan ja me siis laskeudumme rattaita alas, mennäksemme jalkapatikassa tuon puuroukkion yli. Me lähdemme siis astumaan ja annamme kyytimiehen ronata hevosineen perästä, kuten parhaiten pääsee.

Mutta, - äksyilet sinä taasen - nämähän, tämmöiset epäkohdat eivät ole ensinkään kunniaksi Ilomantsin kunnalle! Ei olekaan ja tässä näin kahdenkesken puhuessamme voin sinulle korvaan kuiskata, ettei meidän kunta ylimalkaan paljon "piittaa" yhteistä hyvää tarkoittavista asioista. Täällä on vaan kauan aikaa tyydytetty edistyksen ystäviä tuolla vanhalla lauseella: "onhan sitä ennekin toimeen näin toimeen tultu". Tuo hyvä "entisyys" näkyy Ilomantsissa olevan oikea "character indelebilis" s.o. lähtemätön luonne, jonka vuoksi kunnalliset olot edistyvät hitaasti ja ainoastaan suurella taistelulla.

Kuitenkin ilolla saattaa huomata täälläkin jo "uudemman ajan enteitä", koska jo kansakoulua valmistava johtokuntakin on valittu viisitoistavuotisen kinastuksen perästä, niinkuin viime kuntakokouksessa eräs kokouksen jäsen vakuutti olevan täällä tehdyn. Niin se nyt on ja pitääkin olla, että totuus ja valkeus aina kuitenkin viimein voitolle pääsevät ja ihmiskunnan historialliset riennot menevät menoansa vaikka yksityiset niitä vastustavatkin. Niinpä kyllä! vaan kuitenkin kerran on historia, tuo ihmiskunnan elämän ja tekojen pöytäkirja, ilmaiseva säälimättömän tuomionsa kaikille niinhyvin kansoille kuin yksityisillekkin, jos he ovat vastustaneet sitä edistymisen ja kehittymisen menoa, jonka kaikkivaltias Jumala on ihmiskunnalle määrännyt.

Tätä jutellessamme olemme jo päässeet tuon surkean puuroukkion ylitse, vaan nytkös taasen pulma edessä. Tie todellakin loppui ja "eessä vesi vetelä, takana taivas selvä", kun näet, olemme näin saapuneet Oinassalmen lauttauspaikalle eli "lossille", paikkakunnan puhetavan mukaan sanoen. No, tässä ei meillä kuitenkaan ole mitään hätää. Kohta tulee tuosta matalasta majasta ystävällinen mies, joka äänettä tarttuu hevosen suitsiin, kiskoo sen rattaineen päivineen suurenmoiseen venheeseen, johon meidänkin on astuminen, jos mielimme yli päästä, ja nyt alkaa hän soutaa kauhean pitkillä airoillaan, ensinkään meiltä kysymättä mistä me tulemme taikka mihin me menemme.

Näin neljänneksen tuntia kiikuttuamme "lakkapäillä laineilla", on taasen vankka maa jalkojemme alla ja me vihdoinkin, pienen soutupalkan maksettuamme, viimeisellä 5 virstan pituisella taipaleella. Hetkisen ajettuamme, alkaa pyörien alta kuulua outo romina; se ei ole hiekan eikä someronkaan ääni. Ei, niin romisee tielle vedetty raudankuona ja nyt saamme olla varmat ett'ei Möhkö enää ole kaukana. Vielä pikkuinen mäen töyrä ylös ja Möhkö kaikessa vaatimattomassa salaperäisyydessään ilmestyy etehemme. Näin siis nyt olemme vihdoin perillä.

Möhkön ruukin alue 1890-luvulla

Sinä katselet paikkaa, ihmisiä ja tapoja, sehän on varsin luonnollista aina uudessa paikkakunnassa, vieläpä suuremmalla syyllä, kun on 50 peninkulman päässä kotipaikoiltaan. "Noh!" sanot sinä vihdoinkin rauhoittuneena, "olenhan minä vielä kuitenkin ihmisten ilmoissa". Otettuamme sitten pienen kahvitilkan virvoitukseksemme, kerron sinulle lupaukseni mukaan tämän paikan sekä ulkonaisista että sisällisistä oloista.

Lähde: Karjalatar 29.9.1882 no 39

Alkuun

Kaikkialla maassa makaa yhtä uhkeita korvenasukkaita jo sammaltuneina, lahonneina, muistuttaen että: "kaik' on katoava päällä maan". Ja vihdoin mikä louhikko ja kivikko sitten! Suurempata ja pienempätä kallionlohkaretta on kaikkialla ikäänkuin jos vanhat vuoren jättiläiset olisivat tässä kivisotaa käyneet, pitämällä noita paadenkappaleita jousen-nuolinansa. Kaikki on niin jylhää ja kuitenkin niin suurta, niin hiljaista ja kuitenkin niin sanarikasta. 

Möhkönkoski

Semmoinen oli tämä seutu puoli vuosisataa taapäin. Mutta tännekkin löysi sivistys tiensä ja pakoitti jylhän luonnon raa'at voimat palvelukseensa. Honka toisensa perään kaatui rytisten maahan, louhikot tasoittuivat ikäänkuin taikavoimalla, ihmisasunnoita ja muita laitoksia alkoi ilmestyä ja kun sitten kirjoitettiin vuosiluku 1847, niin vahvistettiin tälle paikalle rautatehtaan oikeudet ja niin Möhkö, samannimisen kosken varrelle, oli syntynyt maailmaan.

Aina siitä lähtein onkin Möhkö kunnialla tätä oikeuttaan käyttänyt, olemalla siten "näillä raukoilla rajoilla, poloisilla pohjanmailla" monien satojen ihmisten maallisen toimeentulon lähteenä. Vaikeata on tarkkaan sanoa kuinka moni henkilö tämän tehtaan nojalla elää, vaan suunnilleen voisi arvata, jos katselemme eräitä kohtia vaan.

Otetaanpa esim. malmin-nosto järvistä. Sitä vuosittain tehtaassa käytetään noin 68.000 tynnyriä, jonka nosto vaatii vähintäänkin 300 miehen työvoiman. Sen lisäksi tarvitaan noin 135.000 tynn. hiiliä, 129.000 leiviskää kalkkikiviä y.m. joka ei myöskään ole yhden miehen tehtävä. Entäs sitten talvella tuo suuri rahtimiesten paljous, joka tuoden ja vieden tavaroita, usein satamääriä yhdessä "arttelissa", ajaa rahaa kokoon, kuten sanotaan.

Hiilirangan nostajia Möhkön ruukilla

Mitä siitä sitten tulee tuosta suuresta raaka-aineiden paljoudesta? Sen saat kohta tietää. Menkäämme tuon korkean huoneen, tominan (sana "tomina" johtuu kenties Venäjän kielestä ja merkitsee sulatus-uunia eli sulatuslaitosta yleiseen) yläkertaan. Sen keskellä on pyöreä aukko, josta hiljainen, sinervä liekki leimuelee. Tuon salaperäisen aukon, joka hiukan muistuttaa tulivuoren kraatteria, ympärillä lojuilee kolme miestä äänettöminä pitkillä laavitsoilla. Yht'äkkiä nousee yksi miehistä ja alkaa mättää lyhyitä pöliköitä aukkoon. Toiset kaksi seuraavat ensimmäisen esimerkkiä ja halkomitan tyhjennettyä kaadetaan myöskin mitoittain hiiliä, samoin malmia vihdoin pieneksi muserrettua kalkkikiveä, kaikki tuohon tuliseen aukkoon ja niin on "panos" tehty, joka samaan tapaan uudistetaan muistaakseni aina joka neljännestunnin perästä.

Möhkön vuonna 1982 rakennettu masuuni

Mutta kuules! altamme kuuluu tuommoinen kilk, kalk, kilk, kalk! - Lähdetäänpäs katsomaan mitä tuommoinen kilketys ja kalkatus merkitsee! Heti ovesta tultuamme näemme laattialla olevaan hiekkaan muodostetun noin kolmen jalan pituisia soikeita uurnia, uunin luota aina seinää liki. Vaan huomiomme kääntyy pian toisaalle, sillä tuota outoa kilketystä kestää yhä ja jopa huomaamme sen syynkin. Suuressa puolipyöreässä uunin onkalossa on kolme nokista miestä täydessä puuhassa. Yksi pitää kädessään pitkää rautakankea, jonka toinen pää on pistetty uunin kupeeseen ja nuo kaksi muuta miestä kolhivat suurilla moukareilla kangen toista päätä. Me jo arvaamme mitä on tekeillä ja sentähden katselemme jännitetyin mielin miesten tekoa. Jo hehkuu miesten takoma reikä uunin kupeessa; yksi kolahdus vielä ja aukosta syöksyy tulinen virta pärskyen ja rätisten hiekkauurniin, kauhealla kuumuudellaan lämmittäen muutamissa silmänräpäyksissä koko huoneen polttavan kuumaksi. Me väistymme kiireesti loitommalle, mutta nuo kolme nokista miestä johdattelevat vaan hehkuvata virtaa pitkillä rautakoukuillaan määrättyyn suuntaansa samoin, kuin me ennen pikkupoikina, "paitaressuina pahoina" johdattelimme pieniä vesinoroja myllyillemme. Jo ovatkin uurnat täyttyneet, suuri savimöhkäle meikotetaan reikään, virran juoksu on ehkäisty, miehet levollisina pyyhkielevät hikisiä otsiansa paitansa hihoihin ja näin on harkkorauta syntynyt.

Raudanlasku Sourun rautaruukilla. Kuva Kuopion kulttuurihistoriallinen museo

Lähde: Karjalatar 27.10.1882 no 41

Alkuun

Tehtaan nykyisten isäntien, N.L.Arppen perillisten kunniaksi on myöskin mainittava, että he aina ovat pitäneet huolta alustalaistensa sivistys-tarpeistakin. Jo ennen kansakoulujen ilmestymistä oli tällä n.s. "ruukinkoulun" nimellä kustannettu opetusta tehtaalaisten lapsille liki kaksikymmentä vuotta, aina vuoteen 1875, jolloin koulu muutettiin valtion palkka-apua nauttivaksi kansakouluksi. Ehkä nykyisten ahtaiden aikojen pienet työpalkat ja siitä seuraava työmiesten köyhyys on työlästyttänyt lasten koulunkäyntiä, niin on opinhalu kuitenkin jo tullut jotenkin yleiseksi niin, että melkein kaikki kouluikäiset lapset käyvät säännöllisesti koulua.

Möhkön kansakoulu

Näin pitkällisten kouluolojen johdosta voipi jo kenties tehdä tämän painavan kysymyksen: Mitä hedelmiä koulu on kasvattanut? Tosin kyllä liikkuvassa väestössä kuin tehtaan työmiehet tavallisesti ovat, tämä huomio on varsin vaikea tehdä, vaan selvästi kuitenkin näkyy lukutaito ja -halu olevan yleinen nuoremmassa väestössä. Sitä parhaiten todistaa, paitsi ahkera koulunkäynti, myöskin lukuisat tehtaalle tilatut sanomalehdet kuin myöskin tehtaan lainakirjaston ahkera viljeleminen. Vertailkaamme tässä esim. lainakirjaston käyttämistä muutamina vuosina. Vuonna 1872 tehtiin 150, seuraavana 175 ja vuonna 1881 noin 230 lainausta. Jos tämä jaetaan 231 lukuikäisen tehtaalaisen henkilön kesken, niin tulee viime mainittuna vuonna likimäärin yksi lainaus jokaista henkilöä kohti. Taikka tekee lainaajain luku 26,4% koko lukevan väestön määrästä samana vuotena.

Tämmöiset pää-asiallisesti ovat meidän pienet olomme sekä ulkonaiset että sisälliset pyrintömme, vaan ennenkuin lopetan kertomukseni, sanon myöskin sanan muutaman siveellisestä elämästä täällä.

Ilolla voipi tunnustaa siveyden ja raittiuden täällä olevan paljon paremman kuin monessa muussa maamme tehtaassa ja paikkakunnassa. Tämän todistuksen olen kuullut monelta, maamme oloja laajemmin tuntevalta henkilöltä. Vaan kuitenkaan ei voi kieltää olevan tuon turmiollisen viinantulvan pahoja ja katkeroita hedelmiä täälläkin. Salakapakoitsijat ja m.s. tekevät paljon pahaa täälläkin, kuten muinoin "jalopeura" Nemean seuduissa. Vaan missä on tuo Herkules, joka tämän hävittäisi, ei ainoastaan täältä, vaan kaikkialta maastamme ja pelastaisi armaan isänmaamme turmiosta ja onnettomuudesta, joka sitä tällä tavoin varmana odottaa? Ruununmiesten into ja hallituksen säätämät asetukset eivät tässä paljon hyödytä, sillä mitä valtaa niillä on yksityisen ihmisen nautinto- ja intohimojen ylitse! Ei, jokaisen yksityisen itsensä, varsinkin jokaisen raittiuden ystävän pitäisi yhdistymän liittoon tuota julmaa vihollista, juoppoutta vastaan, eiköhän tämä edes jotakin vaikuttaisi.

Ihmis-ystävät! tehkäämme luja liitto, sanon vieläkin ja perustakaamme raittiuden seuroja, jotka Englannista jo puoli vuosisataa ovat siunausta tuottaneet! Varmaankin tämmöiset seurat aluksi olisivat vaikeat toimeen saada, mutta asia ansaitsee yrittää ja varmahan on tämä lause: "Auta itseäsi, niin Jumala auttaa sinua." Sinä, joka olet niin ankara raittiuden mies, varmaankin kirjoittaisit ensimäisenä nimesi tuohon seuraan, vai mitä? kysyy uskollinen veljesi -hr-

Lähde: Karjalatar 31.10.1882 no 43

Alkuun

Sunnuntaina huhtikuun 28 p. vietti Möhkön ruukin raittiusseura "Tuki" juhlailtaman, jossa kansaa huvitettiin esitelmillä ja kuvaelmilla. Kansaa oli noin sata henkeä. Kokoushuoneen peräseinää koristi kiehkuralla  ympäröity paperilevy, johon oli piirretty kirjoitus: "Olkaamme raittiit" 1 Tessal: 5:8, joka heti sisään astuttua ilmoitti, että nyt oltiin tekemisissä vesipoikien kanssa.

Kello 7 alkoi varsinainen juhlanvietto. Kansakoulunopettaja G. Ahra piti esitelmän, jossa lyhyesti mainitsi raittius-aatteen synnyn, levenemisen ja tarkoituksen. Kohta sen jälkeen kohosi esirippu ja bengalintulien valossa nähtiin: "juomarin tupa" kaikessa kurjuudessaan. Sitten eräs raittiusseuran jäsen lausui runon: "Kenenkä siinä on kuva ja päällekirjoitus?" Pienen loma-ajan jälkeen kohosi taas esirippu ja nyt nähtiin jyrkkä vastakohta edelliselle näylle: "raittiin miehen tupa" kaikessa suloisuudessaan.

Opettaja Gustaf Ahra

Siihen loppui tämä noin pari tuntia kestänyt, mutta harvinaisuutensa vuoksi näillä seuduilla merkillinen juhlatilaisuus. Jospa se edes vähänkään heikontaisi juoppouden kirouksen valtaa, niin sittenhän olisi toimeenpanijoiden vaivalloiset puuhat kyllin maksetut. Katsojissa näyttäytyi tyytyväisyys ja myötätuntoisuus, sekä toivoa saada vastakin viettää samanlaisia iltamia. Lausukaamme kiitos sen toimeenpanijoille.

Lähde: Laatokka 15.5.1889 no 39

Alkuun