MUSEOKOKOELMAT

  Etusivu | Näyttelyt | Historiaa |Tapahtumat | Rautaa järvimalmista | Museokauppa Ruukinpuoti

Ruukin alue | Lasten MöhköLeirikoulut | Ryhmät Museokokoelmat | Linkit

 

        

   

 

MUSEOKOKOELMAT

Esinekokoelmat   Valokuva-arkisto   Kotiseutuarkisto   Kantapuu


 

ESINEKOKOELMAT

Ilomantsin Museosäätiön esinekokoelmat ovat saaneet alkunsa Ilomantsi-Seura ry:n määrätietoisesta ja aktiivisesta toiminnasta kotiseudun aineellisen historian tallettamiseksi.

Möhkön ruukin esinekokoelmassa on noin 13 000 esinettä. Möhkössä toimi 1800-luvun lopulla järvimalmia jalostanut rautaruukki, jonka toimintaan liittyvät esineet ovat kokoelman perusta. Ruukin toiminnan päätyttyä vuonna 1908 Enso-Gutzeit Oy osti ruukin alueen ja Möhkö siirtyi metsäiseen kauteen. Tältä ajalta kokoelmissa on runsaasti metsätöihin ja uittoon liittyvää esineistöä. Möhkön kylä oli sotatoimialueena sekä talvi- että jatkosodassa, ja esinekokoelmassa on myös tähän aikaan liittyviä esineitä. Näiden lisäksi kokoelmassa on koulutoimintaan liittyvää esineistöä.

Ilomantsin Museosäätiön hallussa on myös Ilomantsin museokokoelma, jossa on noin 2 700 esinettä. Tässä kokoelmassa on mm. apteekkitoimintaan, valokuvaukseen ja käsitöihin liittyviä esineitä.

Ilomantsin erä- ja eläinmuseon kokoelmassa on runsaat 500 Suomessa esiintyvää luonnonvaraista täytettyä eläintä.

        

     

 

Alkuun
VALOKUVA-ARKISTO


Ilomantsin Museosäätiön valokuvakokoelma käsittää noin 30 000 negatiivia, valokuvaa ja diakuvaa. Kuvat kertovat ilomantsilaisten arjesta ja juhlasta. Merkittävimpiä arkistossa esiintyviä valokuvaajia ovat Eino Salakka, Matti Kallio ja Erkki A. Sivonen.

        

       

Alkuun
KOTISEUTUARKISTO


Ilomantsin kotiseutuarkistoon on koottu Ilomantsissa toimineiden järjestöjen, yhdistysten ja yritysten asiakirjoja. Arkistoaineistoa on 37 hyllymetriä.

 

Alkuun
 

KANTAPUU

Ilomantsin Museosäätiön kokoelmien tiedot tallennetaan Kantapuu -museotietokantaan.

Kantapuu on museotietokanta, jonka kautta voit selata Lusto Suomen Metsämuseon, Lapin metsämuseon, Pielisen museon, Nurmeksen museon, Verlan tehdasmuseon, Möhkön ruukkimuseon sekä Suomen Metsästysmuseon kokoelmia. Kantapuu-tietokanta sisältää laajan valikoiman suomalaisesta metsäkulttuurista kertovia valokuvia, esinekuvia sekä niihin liittyviä tietoja. Lisäksi tietokannassa on myös muuta kulttuurihistoriallista aineistoa.

Kantapuun kautta voit myös tilata haluamastasi kuvasta kopion tai antaa lisätietoa kuvasta tai esineestä sitä säilyttävään museoon.

Tietokanta sisältää noin 40 000 valokuvaa tai esinettä. Aineiston määrä lisääntyy sitä mukaa, kun kokoelmien digitointi museoissa etenee.

www.kantapuu.fi

Alkuun

Möhkön ruukki, Möhköntie 209, 82980 Möhkö, puh. 050-3428825, mohkonruukki@ilomantsi.fi