Möhkön ruukkimuseo 1.5.-31.8.2017


Möhköstä on moneksi. Möhkö on muutakin kuin pieni, mutta virkeä kylä Ilomantsin itärajalla. Möhkön ruukkimuseon kesän 2017 näyttelyssä kerrotaan Möhkön eri ilmentymistä. Teemoja ovat: Möhkön kylän historia, Möhkö-nimen alkuperä, Möhkö-suku, moottoripyörä Kawasaki Z1300 Möhkö, Iskun lasten huonekalusarja Möhkö, Austin 1800 Möhkö-Mini, Möhköfantti, m/s Möhkö ja Möhkö-tauti. Lisäksi näyttelyssä on esillä mm. kirjoja, joissa Möhkö esiintyy.

 

Möhkönvirta -taidenäyttely siirtyy kesällä 2017 Joensuun Taiteilijaseuran luotsattavaksi. Möhkönvirta -taidenäyttely Möhkön ruukilla sai alkunsa lieksalaisen kuvataiteilijan Toivo Jaskasen visioista Möhköstä nykytaidenäyttelyn näyttämönä. Jaskanen ja myöhemmin mukaan liittynyt jyväskyläläinen kuvataidekriitikko ja kuvataiteilija Hannu Castrén kuratoivat ja luotsasivat Möhkönvirran taiteilijaryhmää ja näyttelyä vuosina 2010–2016.

Möhkönvirta -näyttelyn historian aikana näyttely on laajentunut Möhkön ruukin lisäksi myös muualle Ilomantsiin, ja viime vuosina näyttelystä onkin saatu nauttia myös Petkeljärven Retkeilykeskuksessa ja Parppeinvaaran Runokylässä. Näyttelyn esittelemä taide on ollut runsasta, monipuolista ja yllättävää. Kuluneiden seitsemän vuoden aikana näyttelyssä on ollut mukana 53 eri taiteilijaa taiteen eri aloilta sekä Suomesta että ulkomailta.

Nimestään huolimatta Joensuun Taiteilijaseuran tarkoitus on edistää pohjoiskarjalaisten taiteilijoiden ja kuvataiteen asemaa. Lisäksi seura järjestää näyttelyitä, kuvataidekerho- ja pajatoimintaa lapsille ja nuorille, on Joensuun grafiikanpajan hoitaja ja toimii kansainvälisissä kuvataiteen yhteistyöhankkeissa.  Seura myös ylläpitää Galleria Kohinaa ja taidelainaamoa Joensuun Taitokorttelissa. Joensuun Taiteilijaseura on perustettu 1945. Tänään seurassa on yhteensä 200 jäsentä, joista 150 ammattitaiteilijoita. Joensuun taiteilijaseurassa on jäseninä myös 50 aktiivista taiteen harrastajaa.

Möhkönvirta -nykytaidenäyttelyiden järjestäminen ja yhteistyö Ilomantsin Museosäätiön ja Möhkön kyläläisten kanssa sopii hyvin osaksi taiteilijaseuran toimintaa koko maakunnassa. Näyttelyjen järjestelyvastuussa oleva työryhmä uudistaa näyttelyjä vähitellen säilyttäen ainutlaatuisen yhteyden nykytaiteen ja Ilomantsilaisen kulttuurihistorian ja luonnon välillä. Ensimmäiseen työryhmän kuratoimaan näyttelyyn osallistuu nuoria taiteilijoita Taiteilijaseuran ja Karjalan Tasavallan taiteilijoiden yhteistyöhankkeesta. Northern Paradise -hankkeen taideleiri järjestetään Möhkössä ja leirin aikana hankkeen taiteilijat rakentavat näyttelyä ja tutustuvat Ilomantsilaiseen kulttuuriin, maisemaan ja elämänmenoon.

Näyttelyn kuraattoreina toimivat Joensuun Taiteilijaseuran jäsenet Kari Virtanen, Heidi Vasara ja Tuomas Ollikainen. 2017 näyttelyn taiteilijat ovat: Dina Chetvertnaya, Petroskoi, Natalia Egorova, Petroskoi, Päivi Hynninen, Joensuu, Mikko Itälahti, Helsinki, Saara-Maria Kariranta, Helsinki, Mirva Liimatta, Kuopio, Natalia Loginova, Petroskoi, Unto Lund, Ilomantsi, Tuuli Meriläinen, Lieksa, Hanneriina Moisseinen, Helsinki, Tuomas Ollikanen, Joensuu, Jonna Salonen, Joensuu, Jarkko Suvela, Turku, Jarmo Somppi, Helsinki, Riikka Viinikanoja, Kuopio ja Tonia Yufa, Pietari.

Kahdeksas Möhkönvirta -näyttely avautuu yleisölle 2.6.2017 Möhkön ruukilla, Petkeljärven Retkeilykeskuksessa ja Parppeinvaaran Runokylässä.

Lisätietoja: Kari Virtanen, Möhkönvirta-työryhmä, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 050 4640705; puheenjohtaja Tuija Hirvonen-Puhakka, Joensuun Taiteilijaseura, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 050 3047865

museonjohtaja Ulla Vartiainen, Ilomantsin Museosäätiö, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., p. 050 4098825

                       

Ubinet Hakukoneoptimointi